Ja miks pitäis?

Sean Kingston ft. Nicki Minaj - Letting go

Löysin eilen kirppikseltä lompakon. Aion antaa sen mun ystävälle joka ei voi sietää

yhdyssanavirheitä tai sitä, että kirjotetaan englantia väärin.
Lompakossa on kuva kahdesta oravasta ja siinä lukee näin:
 

Friend ship:
Hand in hand is the only way friends trabe.

What the... en löytäny sanaa trabe mistään sanakirjasta, ja toi ystävä_laiva... no joo, say no more.

Faija kävi äsken tossa muutaman saunakaljan jälkeen höpisemässä syvällisiä.
Se sano, että mulla on liikaa ystäviä. Pitäs kuulemma oppia päästämään irti, eikä

polttaa itteensä loppuun pakkomielteellä pitää yhteyttä niihin kaikkiin. 

Huomisaamuun mennessä toivon, että mun alitajunta on päättänyt otanko ton isällisen neuvon tosissani

vai pidänkö oman pääni. Se on ihan totta, että stressaan siitä ihan helvetisti, että menetän yhteyden

mulle rakkaisiin ihmisiin. Mulla on itsetuntemus niin lapsen kengissä, että jos mun läheisimmät

ystävät katois mun elämästä, olisin varmaan ihan tabula rasa. Jotenkin jäätävä ajatus, että

sillon kun paikalla ei ole ketään joka sut tuntee, voit olla kuka vaan.

Koko keskustelu lähti liikkeelle siitä, että kertoilin faijalle kun yks mun pitkäaikaisimmista ystävistä

on nyt uuden poikakaverin takia pistänyt elämänsä remppaan: koulu ei kiinnosta, eikä kaveritkaan

oikeestaan. Meilläkin oli just reilun kuukauden tauko soittelussa, vaikka normaalisti ollaan tekemisissä viikottain.Lisäks mulla on sellanen olo, että sillon kun nähdään, se ajattelee että tääkin aika on pois niiden kahden yhteisistä hetkistä.Inhoon sitä fiilistä.

Koko keskustelusta jäi tosi kuristava fiilis. Pystyn olemaan itsenäinen, mut saakeli, ei mulla oo mitään tekoa täällä jos mun on luovuttava ystävistä. En oo niin narsisti, että pystyisin nauttimaan maailmasta yksin.


Kävin äsken vaa'alla ja sen seurauksena leimahti sairas itseinho.
Koitan nyt saada pidettyy nää painojutut poissa mielestä tammikuuhun asti.
Siitä vaan on tullut jo niin vakiintunut ajattelumalli.

Kyse on myös itsekontrolloinnista. Haluan itse päättää paljon painan
ja tiedän, että pystyn tavotteeni saavuttamaan.

Mut joo, on aikamoinen paradoksi antaa itelleen lupa syödä
ja sit ruoskia itteensä siitä.  Hyi helvetti.

Huomenna rare exports!


Laispis: